2015  |  2014 2012  |  2011  |  2010  |  2009  |  2008  |  2007  |  2006  |  2005

Uutiset 2013


Eura 10.3.2013

Häämörin Zorro eli Presley kilpaili tällä kertaa käyttöluokassa ja räjäytti koko potin. Presley voitti käyttöluokan ja oli koko kisassa paras uros, sai SERTn ja kaiken päätteeksi vielä ROTUNSA PARAS. Tuomarina oli Nikolay Sedykh, Rus.

Sokerina pohjalla Presley sijoittui ryhmäkilpailussa toiseksi !!! Upea alku tälle vuodelle Anne. Tästä on hyvä jatkaa.

Samassa näyttelyssä Häämörin Onnenpotku eli Jaro oli Rotunsa Paras veteraani ja sijoittui Best In Show kisassa toiseksi.

Ihanaa et veteraani on aina vaan yhtä hyvässä kunnossa. Onnea Jaro ja kotijoukot Laura Kakko sekä Pasi Markula.

2013_eura.jpg


Meillä on Ripsalla kevätpentuja !

4 sievää tyttöä ja 5 potraa poikaa. Kaksi urosta vielä vailla omaa kotia. Katso lisää pentuja-sivuilta.

2013_pennut2.jpg


Golden Ring julkaisi vuoden 2012 voitokkaimmat kultaiset noutajat,SUPER SUPER SUPER tuloksia :

2012 SUPER GOLDEN 

kilpailun voitti BH HK3 Häämörin Satuhahmo eli Hessu siis oikeesti ihan oikea superhessu !!

Kilpailussa palkitaan parhaiten useimmassa eri lajissa tuloksia saavuttanut kultainennoutaja. Hessun omistaa ja sen kanssa harrastaa Johanna Helminen. Hessu on kokeillut niin nomea, tokoa, näyttelyitä kuin  pk lajeja, mutta pelastuskoiralajeista löytyi se Hessun ja Johannan yhteinen juttu. Hessusta tuli vuosien varrella mm. virallinen pelastuskoira. Onnea Juhannalle ja Hessulle ja tulemme varmasti kuulemaan teistä tänäkin vuonna. Onnea tuleviin koitoksiin niin kisoissa kuin käytännön hommissa.

2013_hessu1.jpg    2013_hessu2.jpg

2013_hessu3.jpg

Vuoden VEPE kultainen 2012

Häämörin Metsänhenki eli Arttu saavutti jälleen kerran voiton tässä lajissa . On ollut hienoa seurata miten Marja-Leena ja Risto Eloranta ovat harrastaneet Artun kanssa jo lähes 10 vuotta ja meno senkun jatkuu. Veteraani toivottavasti pysyy vetreänä ja jatkaa harrastusta tänäkin vuonna .

2013_arttu.jpg

Vuoden NOME tulokas 2012 ja Vuoden VEPE tulokas 2012

NOME kisassa neljän metsästyslinjaisen koiran jälkeen Häämörin Yli-Innokas eli Jeccu tuli viidenneksi. Onnea Sari Myllyviidalle ja Jeculle hienosta sijoituksesta ekana näyttelylinjaisena kultaisena metsästyskokeissa. VEPE kisassa Jeccu tuli toiseksi !

On hienoa Sari nähdä, että tekemästi valtava työ Jeccun hyväksi palkitaan nyt teidän yhteisten harrastusten parissa.

2013_jeccu.jpg

2013_jeccu2.jpg

Vuoden PK tulokas 2012

Häämörin Yökyöpeli eli Mino kisasi monessa eri lajissa mutta ehti kokeilla myös PK:ta ja tuli tässä kisassa kolmanneksi. Onnea ohjaajalle Heli Laaksolle.


Hyvää vuodenvaihdetta kaikille sekä Onnellista tulevaa vuotta 2013

2013_uutiset.jpg


Meille on tulossa kevätpentuja !

Ripsa on siemennetty englantilaisella Sh Ch Thornywait McShay at Ritzilyn. Ripsan ja Shayn pennut syntyvät viikolla 6. Lue lisää pentusuunnitelmia sivuilta.

2011_haamorin_ruiskaunokki6.jpg


ylös